NGC 869/884

Kuu- ja planeettahavaintoihin erittäin hyväksi osoittautunut Sky-Watcher ED 100/900 oli tällä kertaa (15.11.2011) DS-käytössä. Suuntasin putken kohti Perseuksen kaksoisjoukkoa NGC 869/884, joka olikin melkein zeniitissä. Havaitseminen ilman kulmapeiliä onnistui makuuasennosta ilman pelkoa niskan taittumisesta. Tähtien määrä oli suorastaan järkyttävä, enkä pystynyt piirtämään niistä läheskään kaikkia. Pienellä suurennuksella joukkojen taustalla näkyi olevan himmeää tähtihehkua, joka oli toki oikeasti erillisten tähtien aiheuttamaa. Kuva oli kontrastikas ja siinä oli aivan selvä 3D-vaikutelma. Tähdet ikään kuin työntyivät esiin taustastaan. Alla näkyvä piirros ei tee oikeutta kokemukselle.

Jupiter

Piipahdin eväsretkellä Vanhankylänniemessä ja kauniisti järven yllä loistanut Jupiter tarttui kennolle.

Aurinko 27.9.2011

Otin kuvia Auringosta 10x50-kiikareiden läpi. Pilvet hieman haittasivat havainnointia. Mylar-kalvo oli silmillä tehtäviä havaintoja varten. Kuvassa näkyy auringonpilkkujen rykelmä päiväntasaajan seudulla. Rykelmä näkyi myös Altairin Coronadolla.

Aurinko 27.8.2011

Lauantaina tuli kuvattua Aurinkoa valtakunnallisen tähtiharrastuspäivän aikana kerhohuoneen pihalla. Auringossa näkyi kahdeksan pilkkua. Otin kuvia myös Coronadon läpi, mutta niissä kuvissa ei yksityiskohtia näy.

Vega 13.8.2011

Lauantaina 13.8 kuvasin Lyyran Vega-tähteä kaukoputken lävitse. Kello oli noin 22:38.

Kuunvaihteen yöpilvet

Heinäkuu kääntyi elokuuksi hyvissä olosuhteissa. Shortsit ja t-paita päällä ei tarvinnut palella vielä illallakaan, ja ukkossateiden myötä ilma oli kirkas ja läpinäkyvyys hyvä. Loppukesän tyyppi-ilmiö pohjoisella taivaalla, valaisevat yöpilvet, saivat odottaa esiintuloaan melkein puoleenyöhön saakka. Silloin nappasin kameran ja jalustan mukaan, ja lähdin pyöräilemään kotoa kohti Kinnarissa sijaitsevaa puistoa ja Kyrölän pellonreunaa, josta avautui mainio näkymä pohjoisen suuntaan.

Paluumatkalla Jupiter loisti kirkkaana idässä. Joutsenen ja Lyyran alueesta klo 1.02 otettu kuva osoittaa, että pimeästä taivaasta ei vielä voinut puhua.

Kuunpimennys 15.6.2011

Yhdistyksen havaintojoukko kokoontui Järvenpään Vanhankylänniemeen iltayhdentoista jälkeen seuraamaan täydellistä kuunpimennystä. Ennusteiden mukaisesti sää oli vaihteleva, ja vielä alussa pilvivyö esti kuun näkymisen. Piinaa jatkui aina täydellisen vaiheen loppuun saakka, mutta sen jälkeen pilvipeite alkoi rakoilla, ja osittain pimentynyt Kuu erottui sirppimäisenä. Peli ei ollutkaan täysin pelattu, vaikka olin jo hieman epäröivin mielin lähtenyt kotia kohti.

Sirppi kasvoi hiljalleen umpeen, mutta ajattelin vaihtaa havaintovälinettä järeämpään, kunhan kotiin saakka pääsin. Niinpä osittaisen vaiheen loppu tuli kuvattua 200/1000 peilikaukoputken okulaarin läpi. Kuu oli lähellä horisonttia, joten sen valoisa puoli näytti punertavalta ja pimeä puoli oli lähes yhtä tumma kuin ympäröivä taivas.

Ei täydellistä onnistumista tällä kertaa, mutta sentään osa pimennyksestä oli havaittavissa. Monin paikoin Suomessa tilanne ei ollut edes näin hyvä. Toisaalta jo joulukuussa tarjoutuu mahdollisuus yrittää uudestaan. Silloinkin Kuu on kovin matalalla.

Kapea Kuunsirppi

Kapea sirppi osui kameran näkökenttään 5.5.2011 klo 21.52. Sääli, että seuraavina iltoina ei ollut aikaa kuvata ja vapaina iltoina taivas oli pilvessä.

Orionin tähdistö

Kuvasin Orionin tähdistön varsin valosaasteiselta takapihaltani 20.3.2011. Käytössä vain yksinkertainen pokkari ja jalusta.

Merkurius ja Jupiter

Merkurius (ylempi) ja Jupiter kuvattuna 16.3.2011 klo 19.12 Tuusulassa järven jäältä.

Aurinkoa lähin planeetta Merkurius on Suomesta katsottuna hankala kohde. Se on aina matalalla ja meinaa hukkua vaaleaan ilta- tai aamutaivaaseen.

NASAn MESSENGER luotain asettui ensimmäisenä luotaimena Merkuriuksen kiertoradalle
18.3.2011. Parempia kuvia Merkuriuksesta on siis luvassa lähitulevaisuudessa.

http://messenger.jhuapl.edu/

Sunnuntain saalista

Päivä paistoi tänään täydellä keväisellä teholla, joten Aurinko oli luonteva havaintokohde. Taivas oli kirkkaansininen ja ilma ei väreillyt. Kolme pilkkuryhmää näkyi ilman suuria ponnisteluja, ja pienten pilkkujen määrä oli runsas. Vasta yli 100-kertainen suurennus paljasti hienoimmat yksityiskohdat.

Illan tullen vuorossa olivat Jupiter ja Kuu. Havaintopaikalta oli aika lailla rajattu näkyvyys länteen, ja sitä paitsi katuvalot olisivat aiheuttaneet laajakulmakuvaan tylyn vaikutelman. Niinpä keskityin vain kuunsirppiin ja maatamoon. Kuun pinnanmuotoja näin kapeasta sirpistä ei tietenkään voinut havaita. Kameraoptiikka oli tällä kertaa käytössä, 300 mm:n polttovälillä. Se vaihtui vielä 18 mm:iin, kun kohteena oli yleisnäkymä korkealla roikkuneista tähdistöistä.

Ensimmäinen Sammolla havaittu roihu

Sampo-radioteleskoopin ensimmäinen äkillinen ionosfäärin häiriö (SID) havaittiin 14.8.2010 noin kello 13:00 Suomen aikaa. Häiriön aiheuttava roihu oli luokkaa C4 ja se aiheutui auringonpilkkuja 1093 ja 1099 yhdistävästä magneettikentästä. Allaolevassa kuvassa auringonpilkut näkyvät Auringon oikean puoleisen reunan lähellä. Klikkaamalla kuva näkyy suurempana. [Kuvan lähde Spaceweather.com]



Seuraavassa kuvassa näkyy roihun aiheuttama kohouma Sammon kuvaajassa. Kello 6:n aikoihin näkyy auringonnousun aiheuttama vajoama ja illalla noin klo 23 auringonlasku aiheuttaa toisen vajoama. Kymmenen ja yhdentoista välillä näkyy suuri vajoama. Se aiheutuu itse lähetysasemasta. Kuva näkyy suurempana klikkaamalla.

M42 ja Kuu

Tänä lumisena talvena vähät selkeät jaksot ovat lähes poikkeuksetta sattuneet kipakan pakkassään aikaan, eikä tämäkään ilta tehnyt poikkeusta. Kasvavan kuun loisteen seurana oli tähtitaivas, Orionin hallitessa etelää. Siispä kaukoputki pihalle ja katselemaan.

Taivaan valoisuus hieman haittasi Orionin sumun katselua. Trapetsin neljä tähteä olivat kuitenkin 53-kertaisellakin suurennuksella selvästi erillään. Sumun keskiosassa oleva lahti ja M43:a rajaava pimeä sumu olivat vaivattomasti erottuvissa, samoin pitkät siivet sumun molemmilla puolilla.

Kuussa terminaattorin raja oli Mare Serenitatiksen reunalla suunnilleen Apollo 15:n laskeutumispaikan kohdalla. Kuvaaminen onnistui yllättävän hyvin 40 mm:n okulaarin läpi kameraoptiikalla. Afokaaliseen kuvaamiseen tämä 1.25" okulaari on osoittautunut oikein hyväksi, vaikka visuaalihavainnoissa sen haittana onkin kapea näkökenttä.

Kuun katselun jälkeen oli vuorossa Plejadit, ja sitten pakkasesta olikin mukava päästä 95-asteiseen saunaan.

Pilkuton Aurinko

Viime viikolla posti kuljetti perille okulaarin ja barlow-linssin ohella myös aurinkokalvoarkin. Tänään oli sopivaa aikaa askarrella, joten rakensin suodattimen Sky-Watcher 100/900 ED -linssiputkeni aukon eteen *. Päivätähti loisti tänään pilvien häiritsemättä, tosin sijainti oli tähdistössä ja korkeus alle 15 astetta. Samaan aikaan päivätaivaalla erottui myös kuunsirppi. Eilen alkuillalla se oli ollut hieman kapeampana helmiäispilvien ja Jupiterin seurana korkealla lounaistaivaalla, mutta minulla ei sattunut olemaan kameraa mukana oikeaan aikaan.

Siirsin putkeni ulos ja saatoin Auringon näkökenttään helpolla ja varmasti toimivalla menetelmällä. Kun putken varjo näytti pyöreältä, Aurinko oli kentän keskellä. Se lipui sieltä kuitenkin Maan pyörimisliikkeen vuoksi pian pois, eikä seurantaa vailla ollut vanha kameranjalustani ollut havaitsemiseen kovin käyttökelpoinen.

Ensisilmäyksellä Auringossa ei näkynyt yhtä ainutta pilkkua. 53-kertainen suurennus ei niitä paljastanut, eikä 90-kertainen tuonut muutosta asiaan. Kokeilinpa vielä tuplata tuotakin suurennusta 2x Barlowilla, tosin näkymä alkoi olla jo hieman sumea, kun kaukoputken teoreettinen maksimierotuskyky oli tullut vastaan. Ilmakehän väreilykin alkoi erottua korostetusti.

Palasin sisälle ja tarkistin todellisen auringonpilkkutilanteen http://www.spaceweather.com -sivustolta. Kuvan mukaan Auringon koillisosassa olisi hyvin mitätön, mutta kasvava pilkkuryhmä. Tänä vuonna pilkuttomia päiviä on tähän mennessä ollut vasta yksi, kun niitä viime vuonna oli 51 ja vuonna 2009 peräti 260. Ehkäpä Auringon aktiivisuus tästä lähtee kasvamaan, ja suhteellisen pitkäksi ja syväksi jäänyt minimikausi on pian ohi.


* Aurinkohavainnot on aina tehtävä täysaukkosuodattimen läpi. Poikkeuksena on projisointimenetelmä, jossa Auringon kuva heijastetaan putken ulkopuolelle. Silloin tarkennuslaitteeseen ei saa missään nimessä katsoa, jos ei halua menettää näköään.

SID 14.1.2011

Tammikuun 14. päivä tapahtui Auringossa purkaus, joka näkyy Sampo-radioteleskoopin tuloksissa. Ylemmässä kuvassa on GOES-15-satelliitin mittaustuloksista tehty kuvaaja. Alemmassa kuvassa purkaus näkyy heikosti suunnilleen klo 15 kohdalla Rhauderfehnin ja Skeltonin aseman kuvaajissa. Purkaus on voimakkuudeltaan C1 luokkaa. Se on tähän mennessä heikoin Sammolla havaittu.

Lisää kuvia pimennyksestä

Osittainen auringonpimennys 4.1.

Tähänastiselle talvisäälle leimaa olivat antaneet kovat pakkaset ja pitkät pilvisyysjaksot, ja vuorokausi ennen auringon pimentymistä laaditut sääennusteet eivät luvanneet kovin selkeää aamupäivää. Usko taivaanilmiön näkymiseen alkoi kuitenkin vahvistua, kun uudemmat havainnot antoivat viitteitä lyhyestä puolipilvisestä jaksosta.

Aamu alkoi 20 asteen pakkaslukemissa. Kahdeksan jälkeen Venus erottui upeasti etelässä. Oli aiheellista kaivaa kamera, jalusta ja suodinkalvoa esiin. Altair oli vastaanottamassa pimennystä kuuden hengen voimin Vanhankylänniemen kärjessä, josta oli mainio näkymä nousevan auringon suunnalle. Alkuvaiheen paksu pilvimassa ei täysin estänyt päivätähden näkemistä. Parhaiten ilmiö tuli kuitenkin esille kameralla erittäin pientä valotusta käyttäen. Ilmassa leijuneen jääsumun ansiosta myös pieni auringonpilari tuli näkyviin. Kuu siirtyi yhä selvemmin Auringon eteen, ja sirppivaiheessa pilvisyyskin oli onnekkaasti vähentynyt. Yhä lyhyemmät valotukset riittivät valokuvien ottamiseen, ja visuaalisestikin Aurinko paljastui suodinkalvon läpi kiikareilla katsomalla. Näkymä oli hyvin samanlainen kuin 31.5.2003 esiintyneessä 86-prosenttisessa pimennyksessä: tälläkin kertaa Auringon sirppi oli etelässä. Tosin 7,5 vuoden takaisen pimennyksen aikaan lämpötila oli noin 35-40 astetta korkeampi ja maiseman hämärtyminen pimennyksen keskivaiheilla oli erottunut paljon selvemmin. Tällä kertaa Aurinko oli pimentymishetkellä niin matalalla, että vaikutus ympäristön valoisuuteen ei ollut kovin mullistava. Myös Altairin radioteleskooppi oli kytketty päälle pimennyksen ajaksi.

Olosuhteisiin ja ennusteisiin nähden havaintotempaus oli onnistunut, ja lämpimään kerhotilaan siirtyminen teki kaikille havaitsijoille varmasti hyvää.

Talvinen Jupiter

Vuoden ensimmäiset edes osittain selkeät säät koittivat maanantai-iltana. Taivaalla oli jääsumua, mutta ilmakehän rauhallisuus tarjosi mainiot puitteet planeettahavainnoille. Suuntasin viritellyn Galileoscopen Jupiteria kohti, ja näin planeetan sekä kolme kuuta terävästi vain 59-kertaisella suurennuksella. Leveää pohjoista ekvaattorivyötä en voinut olla huomaamatta, mutta toisaalta eteläinenkin vyö näytti olevan tekemässä paluuta viimevuotisen katoamisensa jälkeen. Io näytti olevan lähes kontaktissa planeetan kanssa, vaikka todellisuudessa etäisyyttä on tietenkin yli 400 000 km. Myös kaksi muuta Galilein kuuta erottui.

Mikään syvän taivaan havaintokeli tämä ei ollut. -17 asteen lämpötila kangisti pian havaitsijan käsien liikkeen ja varmasti olisi kangistanut järjenjuoksunkin, ellei hän olisi mennyt sisälle lämmittelemään. Oli aika valmistautua seuraavan aamupäivän osittaiseen auringonpimennykseen. Ei täydellinen, mutta täydellisin Etelä-Suomessa sitten vuoden 2003.

Pilarihalo

Teimme pienen tiedusteluretken Vanhankylänniemen kärkeen, etsiessämme sopivaa paikkaa auringonpimennyksen seuraamiseen. Aurinko ja talvinen Tuusulanjärvi esittelivät tällöin parastaan ja Katariina sai vangituksi komean pilarihalon pilvien välistä näyttäytyneen Auringon alta.